Suurtehoimurointi on tehokas ja pölytön menetelmä. Se soveltuu koostumukseltaan kiinteän ja rakeisen (0-152mm) materiaalin poistoon ja siirtoon.
Materiaali imetään letkuja pitkin ajoneuvon säiliöön, josta se kuljetetaan asianmukaiseen käsittelylaitokseen.
Palvelemme laajasti eri teollisuuden aloja sekä yksityistä, että julkista sektoria.
Imuroitavia kohteita voivat olla esimerkiksi kuljettimien puhdistus, siilojen tyhjennys, tuhkien imurointi ja laitosten kausihuoltosiivoukset.
Imuroitavia materiaaleja ovat esimerkiksi.
Erilaisten prosessilinjastojen ja siilojen tyhjennykset sekä puhdistukset ovat vahvaa osaamistamme. Pystymme tekemään sekä isommat, että pienemmät työt tehokkaasti ja tarvittaessa keskeytyksettä 24h vuorokaudessa.
Imuroitavia materiaaleja ovat esimerkiksi:
Yksityiselle ja julkiselle sektorille teemme muun muassa rivi- ja kerrostalojen alapohjien maa-aineksen imutöitä sekä kattosingeleiden imurointia.
Ylä- ja alapohjien vanhojen eristeiden poisto käy myös tehokkaasti ja pölyttömästi.
Imuroimme kaiken mikä letkusta mahtuu sisälle. Mikäli imurointitarpeesi ei ollut mikään edellä mainituista, se ei tarkoita sitä, että me emme saisi sitä hoidettua. Ota meihin yhteyttä niin katsotaan asiaan sopiva ratkaisu.
Erilaisten jauhe- ja raemaisten materiaalien puhallus käy myös nopeasti ja vaivattomasti sekä lähes pölyttömästi
Puhallettavia materiaaleja voivat olla esimerkiksi